1754492.jpg

Olin sitten aivan autuaasti unohtanut kaikessa laukkujenpurkamishässäkässä, että omat nimipäivätkin olivat käsillä. Puoliltapäivin sain anopilta tekstiviestillä onnittelut ja mietin muutaman hartaan sekunnin ajan, että mistäköhän tänään tulee onnitteluja... Eli pikaisesti sitten leivoin kakun niistä aineksista, mitä sattui kaapissa olemaan.

Pohja on kuuden munan sokerikakkupohja ja täytteenä vadelmahilloa sekä vaniljakreemiä jauheesta. Jälkimmäistä en ollut aiemmin kokeillut ja oli kyllä hyvän makuista. Mutta fiksuuksissani laitoin sitä myös marsipaanin alle ja sieltähän se valuikin sitten pois... Onneksi oli vaan kotiporukkaa kahveilla, oli nimittäin räävittömän näköinen!

Mutta idean koristeluun sain Kinuskikissan loistavista teoksista jokin aika sitten ja erään ystäväni mieltymykset tuntien muokkailin ajatusta uusiksi. Juu, harjoitellaan sitten tätä vielä vähän lisää... Olen itse muuten huomannut kaikkein parhaaksi kaulitsemisvaihtoehdoksi marsipaanin suhteen kaksi leivinpaperia, joiden välissä kaulin taikinan. Välillä täytyy irroittaa päälimmäinen paperi, koska menee varsinkin alkuvaiheessa ryppyyn, mutta alimmainen on täysin sileä ja siitä tulee julkisivupuoli. Tässä koristelussa käänsin loppuvaiheessa julkisivun ylöspäin ja ohuista vihreistä marsipaaninauhoista muotoilin kiehkurat. Sen jälkeen leivinpaperi takaisin päälle ja hellä kaulinta, jolloin kuorrutteesta tuli sileä.

Kakku vielä toisesta suunnasta.

1754498.jpg

Kiitos vielä kaikille kommentoijille. Olen lisäillyt puuttuvat listaani ja tarkkaan uudet tuttavuudet tutkiskellut.

Italiassa oli kuuma ja ensimmäistäkään leivosta en missään onnistunut näkemään. Kaupassa samoin kuin meilläkin, oli pari täytekakkua, mutta niissä ei mitään uutta ja erilaista ollut. Samat kuvat olisin voinut ottaa kotoisen Prisman leivoshyllystä. Vuokraemännällämme kävimme viimeisenä iltana kahvilla ja saimme suklaakakkua, joka oli pehmeää ja kosteaa. Sitä voisin yrittää apinoida...